Kevät on kirjojen aikaa. Kun luet ulkona, sanat tuntuvat toisenlaisilta. Kirja, joka helmikuussa tuntuu raskaalta, tuntuu kevyeltä aurinkoisella penkillä. Nämä ovat viisi romaania, jotka ovat kirjakauden arvoisia — eivät ne suuret bestsellerit, joita kaikki lukevat, vaan kirjat, jotka saavat sinut hiljaiseksi, jotka panevat sinut ajattelemaan, ja joita et heitä muutaman sivun välein syrjään tarkistaaksesi puhelimesi.
Kaikki viisi on kirjoitettu tai käännetty, ja kaikki viisi on julkaistu vuoden 2020 jälkeen — eli ei se klassinen kaanon, jonka jo tunsit, vaan jotain uutta.
'Alicen tapaus' — Mathilde Hoek
Alankomaalainen trilleri, joka on herättänyt huomiota kansainvälisesti. Hoek kirjoitti tarinan naisesta, jonka tytär katosi kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt löytyy ruumis ja esiin astuu mies, jolla on tietoa. Se ei ole se nopea trilleritempo, johon olet Netflixin myötä tottunut — se on varovainen, psykologinen ja hyvin inhimillinen. Totuus vastaan muisto. Syyllisyys vastaan oletus. Äitiys vastaan menetys.
Parhaimmillaan yhdeltä istumalta luettuna — se pitää otteessaan alusta loppuun.
'Ajaton' — Iris Verbeek
Muotistylistin muistelmat muutoksesta, ikääntymisestä ja tyylin löytämisestä silloin, kun mikään ei enää ole sitä, mitä luulit. Vaikka tämä on kirja muodista, se ei kerro muodista — se kertoo elämästä. Irti päästämisestä. Siitä, miten pukeudut, kun et enää tiedä, kuka olet. Kirjoitettu lämmöllä ja huumorilla, se tuntuu teehetkeltä hyvän ystävän kanssa, joka on kokenut paljon ja puhuu siitä arvokkaasti.
Ei jotain, minkä luet parissa tunnissa — se on jotain, mitä luet hitaasti, luku luvulta, ja jonka äärellä pysähdyt säännöllisesti pohtimaan.
'Kesätalo' — Linda van der Berg
Perhedraama, joka hiipii sisään hiljaa ja jää kaivertamaan syvälle. Kolme sisarta ja heidän äitinsä viettävät kesän talossa veden äärellä. Mitään mullistavaa ei tapahdu — ei murhaa, ei suhdetta, ei suurta salaisuutta. Vain pieniä jännitteitä, hellyyttä, vanhoja haavoja. Van der Berg ymmärtää, miten perheet toimivat: miten satutat eniten niitä, joita eniten rakastat. Miten et päästä toisistanne irti, vaikka haluaisitkin.
Tämä on sitä lajia kirja, jonka henkilöitä ajattelet vielä senkin jälkeen, kun olet lukenut sen loppuun. Toivot heille hyvää. Pelkäät heidän puolestaan. Ja tiedät, että heidän tarinansa, vaikka ei olekaan sinun, tuntuu silti valtavan omalta.
'Pellavaisia naisia' — Anna Schmidt
Historiallinen romaani tekstiilityöläisistä 1900-luvun taitteessa, kun tehtaat ja käsityö olivat vielä kaikki kaikessa. Schmidt kertoo kuuden naisen tarinat, joiden elämät kietoutuvat yhteen pellavan, velkojen, unelmien ja selviytymisen kautta. Se on tutkimustyötä, joka tuntuu romaanilta. Hyvin kirjoitettu, tunteva ja tunteva myös köyhyyden julmuutta kohtaan teollisessa Euroopassa.
Niille, jotka rakastavat historiallista fiktiota mutta eivät halua istua korseteissa ja saleissa — tämä sijoittuu työpajoihin ja työläistaloihin.
'Hyvästi Veronica'
Tämä on samaan aikaan koominen ja koskettava — jotain, mitä eivät monet kirjat tee. Se kertoo 70-vuotiaasta naisesta, joka päättää, että hänen elämänsä on ohi, ja valmistautuu loppuun, kunnes jotain muuta tapahtuu. Ei sentimentaalinen, ei morbidi, vaan hauska. Terävä. Täynnä rakkautta elämää kohtaan, juuri siksi, että se menee ohi.
Tämä on se kirja, joka kannattaa lukea, kun luulet menettäneesi huumorintajusi. Se löytää sinut takaisin.
Miksi juuri nämä viisi?
Kaikki viisi ovat naisten kirjoittamia. Kaikki viisi ovat tuntevia ilman että ne olisivat säälittäviä. Ne eivät esittele vaiettuja asioita tai halpoja juonenkäänteitä — ne esittelevät elämää. Sitä on vaikea kirjoittaa ja vielä vaikeampi lukea, mutta se on kaikkein arvokkainta.
Meidän johtopäätöksemme
Hyvä lukeminen vaatii tilaa ja rauhaa. Se vaatii, että lasket puhelimesi pois. Se vaatii, että sallit itsesi olla jonkun toisen pään sisällä. Nämä viisi kirjaa ansaitsevat sen tilan. Istuta ne tänä keväänä ja katso, miten ne muuttavat sinua.
